maanantai 22. elokuuta 2011

Rosmariinileipä

1 rkl tuoretta rosmariinia
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
¾ tl Maldon-suolaa
1 dl vettä
1 dl oliiviöljyä
½ tl Maldon-suolaa

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen ja aseta pelti keskitasolle. Silppua rosmariini. Säästä osa rosmariinista koristelua varten. Sekoita rosmariini, jauhot, leivinjauhe ja suola. Tee jauhokeon keskelle kuoppa. Lisää vesi ja suurin osa öljystä kuopan keskelle. Sekoita ja vaivaa taikina. Jaa taikina kolmeen osaan. Kaulitse jokainen osa ohueksi, pyöreäksi levyksi. Paista yksi leipä kerrallaan. Voitele leivät juuri ennen paistoa oliiviöljyllä ja koristele rosmariinilla. Ripottele päälle suolaa. Aseta leipä leivinpaperille ja siirrä uuniin lämpimälle pellille. Paista 8-10 minuutin ajan. Anna leipien jäähtyä ja revi ne palasiksi. Leipä säilyy huoneenlämmössä ilmatiiviissä rasiassa kahden päivän ajan.

Vinkki ja kuva: Smitten Kitchen 22.8.2008
Resepti: Gourmet July 2008

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

Ei kommentteja: