sunnuntai 28. elokuuta 2016

15. sunnuntai helluntaista

Tämä pyhä puhuu kiitollisuudesta ja kiittämättömyydestä. Jeesus teki hyvää erityisesti muiden hylkäämille ihmisille. Niistä ihmisistä, joita hän auttoi, vain harvat palasivat kiittämään häntä ja tunnustamaan uskonsa häneen.

LITURGINEN VÄRI
Vihreä

VIRRET
326 Kaikki maat, te riemuitkaatte
330 Nyt Herran hyvyydestä
326 Sinulle kiitos, Isä maan ja taivaan
324 Hyvä on Herra
329 Kiitos nyt Herran
398 Oi tulkaa, työtätekevät

perjantai 26. elokuuta 2016

Kaalilaatikko

Kaalilaatikkoa ei voi syödä salaa, sillä tuoksu leviää koko kortteliin kateutta levittäen. Mutta ahneeksi ei kannata ruveta, sillä yli kahden kilon kaalia on vaikea saada mahtumaan mihinkään pataan.

2 kg keräkaalia
2 rkl öljyä
2 sipulia
2 porkkanaa
½ kg jauhelihaa
2 tl Maldon-suolaa
½ tl valkopippuria
1 rkl meiramia
1 dl puuroriisiä
2 rkl siirappia
5 dl lihalientä

Leikkaa kaali sentin paksuisiksi suikaleiksi. Kaada loraus öljyä isoon pataan ja hauduta kaalia tunnin ajan kannen alla. Kuori, silppua ja kuullota sipuli. Viipaloi porkkana. Ruskista jauheliha. Mausta jauheliha suolalla, valkopippurilla ja meiramilla. Sekoita sipuli, porkkana, jauheliha, riisi ja siirappi padassa kaalin kanssa. Kaada lihaliemi pataan. Hauduta 150 asteisessa uunissa kolmen tunnin ajan ilman kantta. Lisää vähän vettä, jos laatikko kuivuu liikaa. Anna laatikon levätä vartin ajan ennen tarjoamista.

ENSI KERRALLA
Ihanaa. Paista kaali parissa erässä tai hauduta niukassa liemessä. Kaali karamelisoitu kauniisti uunissa eikä kermaa tarvita. Kokeile riisin tilalla kotimaisia ohrasuurimoita.

KAIKKI TYKKÄÄ
Kulinaarimuruja 12.10.2008 - ohrasuurimot ja lihaliemi
Pastanjauhantaa 10.10.2009 - lammas, lihaliemi, ohrasuurimot
Herkkusuun lautasella 21.9.2010 - ruskista kaali
Omenaminttu 3.9.2011 - meirami ja sienet
Herkku & koukku 29.9.2011 - kerma, maito, lipstikka, ei lihaa
Lunni leipoo 22.5.2012 - ruskista kaali pienissä erissä
Kokkeillaan 16.7.2012 - ohra, maustepippuri, laakerinlehti
Siskot kokkaa 1.8.2012 - lipstikka raikastaa makua
Sauvajyvänen 27.8.2012 - hirvi, ohra, muna-maito
Cebicin keittiössä 6.9.2012 - ohrahelmiä, puolukkahillo
Kauhaa ja rakkautta 5.10.2012 - hauduta vähintään kolme tuntia
NAMI-NAMI 25.10.2012 - perusresepti englanniksi

VILKAISE MYÖS
Soppakellari 13.11.2012 - dijon, neilikka, etikka
Rouva Raadelmasta 29.5.2013 - kaalipata liedellä

maanantai 22. elokuuta 2016

Valurauta-astiat

Valurautapannut ovat ikuisia kun niitä hoitaa hyvin. Huonokuntoisenkin pannun saa pelastettua, kunhan siinä ei ole reikiä ja pohja on tasainen. Lika rapisee pois pannun pinnasta kun hehkutat sen ulkotulessa. Hiero sitten pintaan suolatonta silavaa ja hehkuta pannu uudelleen.

KAIKKI TYKKÄÄ
Vatsasekaisin kilinkolin 14.5.2012 - osta valurauta käytettynä ja hehkuta nuotiossa
Sillä sipuli 9.8.2012 - hoida suolattomalla silavalla

VILKAISE MYÖS
Avaruusasema 22.8.2012 - hiiliteräspannun hehkutus

sunnuntai 21. elokuuta 2016

14. sunnuntai helluntaista

Lähimmäinen.

LITURGINEN VÄRI
Vihreä

VIRRET
175 Seurakunta koolla on
346 Mä huudan, Kristus, sinua
432 Herra Jeesus, kunniasta
431 Ken on mun lähimmäiseni
441 Tänään tässä maailmassa
509 Herra, elämääni valvo
430 Rakkaus, kun kuvaksesi

sunnuntai 14. elokuuta 2016

13. sunnuntai helluntaista

Jumalan parantavat teot kertovat hänen suuresta rakkaudestaan. Anna Kristuksen armon yllättää.

LITURGINEN VÄRI
Vihreä

VIRRET
201 Tänne, Jeesus, tulimme
202 Jeesus, sana elämän
541 Yö synkkä on jo hälvennyt
204 Herra Jeesus, Hengelläsi
536:2-5 Saakoon Henki rakastava
331 Ylistän Herran nimeä
333 Kiitä Herraa, sieluni

sunnuntai 7. elokuuta 2016

12. sunnuntai helluntaista

Jumalan sanaa neuvoo meitä arvioimaan itseämme ja elämäntapaamme. Voimme tutkia itseämme rukouksessa, hiljaisuudessa tai Raamattua lukemalla. Jumalan sana valaisee ajatuksemme ja käytöksemme; olemme sanan alla ja sen punnittavana.

LITURGINEN VÄRI
Vihreä

VIRRET
124 Käy köyhään sydämeeni
206 Taas kasvojesi eteen
207 Arkana nyt olen tullut
288 Silmäisi eteen, Jeesus
304 Oi Jeesus Kristus, autuuden
188:4-7 Näin meille sana opettaa
506 Jeesus, tänne tulit meitä
409 Suo, Jeesus, paras opettaja

maanantai 1. elokuuta 2016

Elokuussa parhaimmillaan

Elokuussa ovat parhaimmillaan:
‣ kantarelli
‣ karviainen

Pidä silmällä:
‣ maissi
‣ karhunvadelma