sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

4. sunnuntai pääsiäisestä

Taivaan kansalaisena maailmassa.

LITURGINEN VÄRI
Valkoinen

VIRRET
444 On yksi Isä meillä
470 Kirkkaat riemun äänet soivat
498 Nyt kulkee halki korpimaan
569 Herää, sydän, nukkumasta
409 Suo, Jeesus, paras opettaja
484 Totuuden Henki, johda sinä meitä

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

3. sunnuntai pääsiäisestä

Jumalan kansan koti-ikävä.

LITURGINEN VÄRI
Valkoinen

VIRRET
105 Aurinkomme ylösnousi
355 Jeesus, ilo elämäni
162 Kristus-kuningas, kaikkivaltias
365 Käy kohti matkamme
623 Taivaaseen käy matkamme
619 Eijaa! Jo laulaa sielu kiitostansa
622 Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Keittoa

Suomalaisilla on jokin outo käsitys, ettei arkikeiton kuulu maistua miltään. Ehkä sekin on koulukeittiön oppeja, sillä ainakin ennen kouluissa syötiin vetistä ja mautonta soppaa, Marc naurahtaa. Tärkeintä keiton keittämisessä on tehdä se luovasti ja rohkeasti. Keitossa pitää olla sielu, ja sen tavoittaa vain maistelemalla ja tekemällä, Marc Aulén painottaa. Ja mausteita saa olla mieluummin liikaa kuin liian vähän! Marc opastaa, että makujen tasapaino syntyy rakentamalla ja makujen paikkaaminen tuo liemeen vain lisää syvyyttä. Makean, happamen ja suolaisen oikea yhdistelmä löytyy kokeilemalla. Jos esimerkiksi sitruunamehua lorahtaa vähän liikaa, makua korjataan sokerilla, sitten pitää ehkä lisätä suolaa ja niin edelleen.

Vinkki: Iltalehti 20.4.2006

Turhan usein keitto tarkoittaa ruokaa, johon on kaadettu vesilasi. On siis yhdistetty ruoka ja juoma samalle lautaselle. Mutta tämä ei kai ole keiton idea. Keiton on tarkoitus yhdistää ruoka liemeen. Liemi (lihaliemi, kanaliemi, kalaliemi) taas on ruokaa jo valmiiksi: siinä syödään niitä ruhon osia, joita on muuten vaikea syödä: luut, nivelet, rustot. Näistä keitto saa paitsi taivaallista makua, myös ravinteita kuten kollageenia ja glukosamiinia, joita on tarjolla myös kalliina pillereinä ja purkkeina nivelvaivoihin ja ihon kauneudeksi. Paljon maukkaampi tapa on tehdä keitot veden sijasta liemeen, kuten kokit ovat aina tienneet. Pahimmillaan keittomaisuutta koetetaan rakentaa lihaliemikuutioilla, jotka ovat lisäainekuutioita. Käteen sopivat kuutiot ovat käyttöliittymältään täydellisiä heittoaseiksi, mihin tarkoitukseen niitä suosittelenkin.

HS Ruokatorstai 2.6.2014

VILKAISE MYÖS
The Traveler's Lunchbox 15.4.2005 - kasvissosekeitto hätävararuokana
Tea & Cookies 30.1.2012 - ystävät ja keiton parantava voima

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

2. sunnuntai pääsiäisestä

Jeesus on hyvä paimen, joka pitää huolen lampaistaan.

LITURGINEN VÄRI
Valkoinen

VIRRET
375 Kun Herra hoitaa, paimentaa
374 Mitä silloin multa puuttuu
100 Sait, Jeesus, täyden voiton
169 Muista, Herra Kristus pyhä
251 Jumalan valtaistuin on
378 Kaitse, Jeesus, paimen hyvä
177 Jeesus on paimen

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Mätiä, smetanaa ja perunalastuja

3 rosamundaperunaa
1 rkl öljyä
¼ tl Maldon-suolaa
⅛ tl mustapippuria
1 dl tuoretta tilliä
10 lehteä tuoretta basilikaa
1 punasipuli
1 purkki smetanaa
200 g kirjolohenmätiä

Pese perunat huolellisesti. Leikkaa perunasta niin ohuita siivuja kuin voit. Laita perunasiivut uunipellille leivinpaperin päälle. Voitele perunat öljyllä ja ripottele päälle suolaa ja pippuria. Aseta jokaiselle perunaviipaleelle tilliä ja basilikaa. Nosta perunasiivujen päälle toinen siivu kanneksi. Peitä perunat toisella leivinpaperilla. Aseta toinen uunipelti päälle painoksi etteivät perunat kipristy. Paista perunoita 200 asteisessa uunissa 20 minuutin ajan. Poista paino ja päällimmäinen leivinpaperi. Anna perunoiden rapeutua uunissa jälkilämmöllä uunin luukku auki puolen tunnin ajan. Kuori ja silppua sipuli. Nauti perunalastut punasipulin, smetanan ja mädin kanssa.

Resepti: Perjantaikokin blogi 9.4.2009

ENSI KERRALLA
Aivan ihanaa! Perunoita leikatessa kannattaa vierekkäiset siivut valita jo valmiiksi pareiksi. Lastut jäivät aika pehmeiksi uunissa. Ehkä toista peltiä ei tarvita painoksi?

KAIKKI TYKKÄÄ
NAMI-NAMI 4.1.2012 - punasipuli, mäti, smetana

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

1. sunnuntai pääsiäisestä

Valkoisten vaatteiden sunnuntai.

LITURGINEN VÄRI
Valkoinen

VIRRET
89 Nyt herää yöstä, henkeni
265 Jeesus armon soi
449 Monin kielin keskeltämme
513 Jeesus, sinä huomaat
104 Pilvimuurista valo välähtää
419 Soi, riemuviesti Jumalan

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Basilikarisotto

10 dl kanalientä
1 salottisipuli
50 g parmesanjuustoa
1 rkl öljyä
3 dl riisiä
1 dl kuivaa valkoviiniä
1 ruukku tuoretta basilikaa
3 rkl oliiviöljyä
⅛ tl Maldon-suolaa
¼ tl mustapippuria

Laita kanaliemi kiehumaan. Kuori ja silppua sipuli. Raasta parmesanjuusto. Kuullota sipuli öljyssä paksupohjaisessa kattilassa. Lisää riisit ja kuullota hetken ajan. Kaada viini kattilaan ja itsellesi lasillinen. Sekoita kunnes viini on imeytynyt. Lisää kanalientä kauhallinen kerrallaan ja sekoita huolella. Valmista basilikaöljy: soseuta basilikanlehdet, oliiviöljy ja suola sauvasekoittimella. Sekoita basilikaöljy ja parmesanraaste risoton joukkoon. Mausta pippurilla ja koristele basilikanlehdillä.

ENSI KERRALLA
Keväisen väristä ja makuista! Tarkista mittasuhteet. Tällä reseptillä tulee reilusti kolmelle, ja risotto on parhaimmillaan juuri tehtynä.

KAIKKI TYKKÄÄ
Korianteria 4.4.2009 - Valmista risotto oikeasta kanaliemestä. Lisää vähän enemmän kanalientä ja vain desin verran viiniä. Yrttiöljyyn riittää hyvin vain ripauksellinen suolaa.

Karitsaa

‣ Kaula keittoon, pataan ja jauhelihaksi
‣ Etuselästä parikyljyksiä
‣ Lapa pataan, vartaisiin ja täytettynä paistina
‣ Ulkofilee karekyljyksinä
‣ Sisäfilee pikaisesti paistettuna
‣ Rinnassa on niukasti syötävää, muun lihan seurana padassa
‣ Paisti uunissa
‣ Potka keitossa tai haudutettuna

Vinkki: Vatsasekaisin kilinkolin 4.4.2012

VILKAISE MYÖS
HS Ruokatorstai 5.3.2015 ja 5.3.2015 - viiniliemessä haudutettu karitsanniska ja linssit
Kotikokista ammattilaiseksi 18.4.2014 - lämpötilaluntti karitsanlihalle

maanantai 2. huhtikuuta 2018

2. pääsiäispäivä

On vaikea uskoa sellaista, mitä ei näe omin silmin. Jeesus ilmestyy opetuslapsille ja kertoo mistä löydämme hänet. Siellä missä on seurakunta, siellä on Jeesus.

LITURGINEN VÄRI
Valkoinen

VIRRET
95 Te kristityt, nyt juhlikaa
98 Jo nousit haudastasi
99 Jeesus elää, Herrani
102 Murhemielin, kyynelöiden
103 Ah saavu, Jeesus, keskellemme
93 Nouse mieli, käänny mieli
476 Kun päivä laskee Emmauksessa

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Pääsiäismunia

Kananmuna on ikuisen elämän ja ylösnousemuksen symboli. Munien maalaaminen on kristittyjen yhteistä perinnettä alkuajoista lähtien. Munien lintsaaminen on puolestaan vanha pääsiäisleikki. Kaksi kilpailijaa seisoo vastakkain, keitetty muna kädessä. Ensin kopautetaan munan terävät kärjet yhteen, sitten tylpät päät. Voittajaksi selviää se, joka saa kauemmin munan pysymään ehjänä.

Keltaiset kananpojat, pääsiäismunan seuraava askel, muistuttavat salaisuuden avautumisesta uudeksi elämäksi.

Pääsiäisruokaa

Pääsiäiseen liittyy paljon ruokaperinteitä, joista monet ovat kotiutuneet Bysantista. Paaston päättyessä kannetaan pöytään lampaanviulu, pasha ja kulitsa. Pashamuotti on pyramidinmuotoinen ja muistuttaa israelilaisten orjuudesta Egyptissä. Reunuksia kiertävä koriste XB on lyhenne sanoista Hristos voskrese - Xpuctoc bockpece - Kristus on ylösnoussut.

Sunnuntaina syödään lammasta. Pääsiäislammas muistuttaa Kristuksesta uhrikaritsana, syntien anteeksiantajana ja uuden elämän lahjoittajana.

Huhtikuussa parhaimmillaan

Juurekset alkavat olla kaupoista loppu ja uuden sadon vihanneksia odotetaan vielä. Pidä silmällä:
‣ banaani
‣ Granny Smith

Pääsiäispäivä

Pääsiäispäivänä riemu kaikuu seurakunnassa: Kristus on ylösnoussut! Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista ja murtanut kuoleman portin. Liturginen väri vaihtuu mustasta valkoiseksi ilon, puhtauden ja riemun väriin. Paastonajan jumalanpalveluksissa vaiennut ylistys soi jälleen.

LITURGINEN VÄRI
Valkoinen

VIRRET
84 Nyt se suuri päivä koitti
91 Pääsiäisen kirkas aamu koittaa
101 Oi nouse, aurinkomme
105 Aurinkomme ylösnousi
85 Nyt ylistämme Jumalaa
92 On Kristus noussut kuolleista
96 Kuoleman kahleet murtanut

Pääsiäinen on syvimmän ilon juhla. Siksi pääsiäisenä kuuluu tanssia, leikkiä, laulaa ja nauraa. Rikas pääsiäisperinne kukkineen, ruokineen ja erilaisine tapoineen nostattaa juhlatunnelman:
Maalataan munia huolella ja ajan kanssa.
‣ Pöydälle suuri kimppu narsisseja.
‣ Ikkunalauta koristellaan kukkopilleillä.

Pääsiäinen loistaa kauniina kukillaan ja väreillään. Auringonkeltaiset narsissit, liljat ja tulppaanit tuovat viestin kevään suurimmasta juhlasta, pääsiäisestä. Naulakukkana tunnettu neilikka viittaa ristiinnaulitsemiseen. Pääsiäislilja taas on puhtauden ja viattomuuden tunnus. Narsissi eli pääsiäiskello puolestaan viittaa ylösnousemukseen ja kuoleman voittamiseen.

Pääsiäisyönä kukko on muninut jokaiselle lapselle suklaisen munan sängyn viereen. Äiti on aina intoutunut ostamaan kamalasti karkkia. Vanhin kotona asuvista lapsista on päässyt muna-assistentiksi, ehdottoman kivaa lapsista.

Vinkki: Veli-Matti Hynninen