perjantai 10. kesäkuuta 2011

Muurinpohjaletut mansikkatäytteellä

Muurinpohjalettujen taikinan pitää olla löysää ja rasvaista. Letuista tulee rapeita ja pitsireunaisia, mutta muista pitää pannun lämpötila tarpeeksi alhaisena.

LETTUTAIKINA
3 kananmunaa
10 dl punaista maitoa
3 dl kermaa
5 dl vehnäjauhoja
⅛ tl suolaa

TÄYTE
2 dl kermaa
1 tl vaniljasokeria
1⅛ dl turkkilaista jogurttia
3 dl tuoreita mansikoita

Sekoita kananmunat, maito ja kerma. Lisää jauhoja kunnes taikina on sopivaa. Mausta suolalla. Anna taikinan vetäytyä vähintään 20 minuutin ajan ja valmista sillä aikaa täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita kermavaahto, vaniljasokeri, jogurtti ja halkaistut mansikat täytteeksi.

Lettujen paistamiseen kannattaa varata paljon pieniksi pilkottuja halkoja, joilla tulen voi pitää tasaisena. Laita pannulle silloin tällöin öljyä ja nokare voita. Varaa lettumestarille kunnollinen, leveä lasta, jossa on pitkä varsi. Kaada taikina pannulla ympyränmuotoisessa kaaressa ulkoreunasta alkaen. Ensimmäinen lettu on aina uhrilahja pannulle!

Resepti: Siskot kokkaa 10.6.2009

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

VILKAISE MYÖS
Kaikki äitini reseptit 12.2.2012 - lättyjä valurautapannulla
Isoäidin reseptillä 20.2.2012 - laskiaisräiskäleitä
Anne's Food 21.2.2012 - torstailetut
Kauhaa ja rakkautta 19.4.2012 - spelttiletut
Campasimpukka 23.6.2012 - ohrajauhoja ja kermaviiliä

Ei kommentteja: