tiistai 30. toukokuuta 2023

Mummon lihapullat

Lihapullilla on helppo lahjoa miesväki muuttomiehiksi, remonttiavuksi tai lampun vaihtoon. Varmaa on, että sika-naudasta valmistuvat mehevimmät lihapullat. Lihapullatehtaassa on silti monta päätöksen paikkaa.
‣ Kun nesteeksi laittaa kermaa, maistuvat mausteet pehmeämmiltä kuin maidon kanssa.
‣ Täyteaineen voi valita terveellisyyden perusteella, sillä maussa tuskin huomaa eroa. Kauraleseet ovat oiva valinta.
‣ Neljä kananmunaa kilolle lihaa pitää taikinan pehmeänä.
‣ Kokeile joskus sinappijauhetta.
‣ Kypsennyksessä kallistun uunin puolelle vaikka silloin pintaan ei saakaan samanlaista rapeutta kuin pannulla paistaessa.

Kaupungin parhaat lihapullat löytyivät aikanaan Ravintola Torista: Punavuoressa sijaitsevassa ravintola Torissa on vuoden ajan voinut tilata nykyään harvinaista perinneherkkua – lihapullia. Torin lihapullat jallukermakastikkeessa on ollut listan suosituimpia annoksia. Eikä syyttä. Kymmenellä eurolla eteesi tuodaan puoli tusinaa suurta, ympärysmitaltaan 15-senttistä, lihapullaa, jotka on pyöritelty kiinteiksi sika-nautajauhelihasta. Maukas kastike valmistetaan kermasta ja lorauksesta yhden tähden jaloviinaa. Kyytipoikana lautasella on tietysti itsetehtyä perunamuusia ja puolukkahilloa. Lihapullat ovat myös rocktähti Ville Valon suosikki.

2 dl kauraleseitä
1 rkl Maldon-suolaa
½ tl maustepippuria
⅛ tl muskottia
⅛ tl kardemummaa
2 dl kuohukermaa
4 kananmunaa
2-4 sipulia
1 rkl öljyä
1 kg sika-nautajauhelihaa

Sekoita kauraleseet ja mausteet kulhossa. Lisää kerma ja kananmunat. Anna seoksen turvota. Kuori ja silppua sipuli. Kuullota sipuli pehmeän kultaiseksi. Sekoita lihapullataikina. Anna taikinan maustua jääkaapissa tunnin ajan. Pyörittele taikina lihapulliksi. Paista lihapullat 225 asteisessa uunissa 16 minuutin ajan. Tarjoa perunamuusin ja kermakastikkeen kanssa.

ENSI KERRALLA
Kastikkeet on vielä kokeilematta. Nam. Sienikastike, kermakastike, jallukastike, puolukkakastike, sipulidippi.

KAIKKI TYKKÄÄ
Soppakellari 30.5.2007 - korppujauho, kerma-maito, sinappi, yrttisuola, tomaattisose
Hyviähän nämä olivat, mutta eivät mummon lihapullia.
Isoäidin reseptillä 30.10.2010 - lihapullat keitetystä lihasta
Isoäidin reseptillä 3.11.2010 - resepti vuodelta 1909
Janoinen persilja 5.8.2011 - kantarellikastike
Kivistössä 12.9.2011 - maustepippuri, korppujauho, sienimuhennos
Kokkeillaan 24.5.2012 - salvialihapullat, lihapullasakset
Rouvalle rakkaudella 18.10.2010 (blogi suljettu) - Kuohkeiden ja pehmeiden lihapullien salaisuus on kananmuna. Neljä kananmunaa kilolle lihaa.
Rouva Raadelmasta 30.10.2012 - konjakkikastike
Cebicin keittiössä 2.6.2013 - kermaviili, timjami

VILKAISE MYÖS
Hunter Angler Gardener Cook 1.2.2010 - puolukka-kermakastike
Simply Recipes 3.12.2010 - muskotti, kardemumma, kermakastike, puolukkahillo
Rouva Raadelmasta 25.2.2011 - jäähdytä taikina, silppua sipuli tunnistamattomaksi, 200 g jauhelihaa kohti desin verran kermaa ja yksi kananmuna
Sauvajyvänen 29.1.2012 - sinappijauhe, timjami, paprikajauhe, ruskea kastike
Kulinaarimuruja 3.1.2013 - mustatorvisieni, dijon, sherry-kermakastike

Ei kommentteja: