tiistai 8. maaliskuuta 2011

Hernekeitto

Hernekeitto on ikivanha laskiaisruoka, sillä kuivattu herne säilyi aitassa hyvin kevääseen saakka. Myös Kustaa Vaasan verovarastoista löytyi herneitä ylen määrin. Kuninkaan kiusaksi herneitä syötiin keväällä päivästä toiseen kun muut herkut olivat jo loppu. Meno muuttui kun linnaan saapui uusi varastonhoitaja, joka ehdotti kuninkaalle, että joka viikko syötäisiin hernesoppaa. Näin herneet saataisin kulumaan pitkin vuotta. Kustaa ihastui ehdotukseen ja määräsi torstain hernekeittopäiväksi. Siitä lähtien Ruotsin valtakunnassa on syöty hernesoppaa torstaisin.

Hernekeiton himo yllättää kerran kahdessa vuodessa ja tämä toimii silloin. Soppaa kannattaa samalla vaivalla ja lämmöllä keittää suuri kattilallinen. Ylimääräisen hernesopan voi mainiosti pakastaa.

½ kg kuivattuja herneitä
3 l vettä
1 sipuli
5 maustepippuria
1 kg savupotkaa, savuluita, siansivua tai savukylkeä
1 tl Maldon-suolaa
1 tl meiramia
1 tl sinappia

Huuhtele herneet ja liota yön yli siinä kattilassa, jossa aiot valmistaa keiton. Nosta kattila liedelle. Kuori ja silppua sipuli. Heitä sipuli, maustepippurit ja savuliha kattilaan. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja anna keitonalun poreilla hiljalleen. Kuori pinnalle noussut vaahto tarkkaan pois. Ota kokonaiset lihapalat keitosta. Poista nahka ja luut ja paloittele liha pieniksi kuutioiksi. Nosta kuutiot takaisin keittoon. Pane kansi kattilan päälle. Anna keiton kiehua hiljalleen parin tunnin ajan sekoittaen aina silloin tällöin pohjia myöten. Mausta valmis keitto suolalla, meiramilla ja sinapilla.

ENSI KERRALLA
Savupotka antaa keitolle mukavasti makua, mutta jättää suuhun rasvaisen tuntuman. Lihavalintaa voisi miettiä.

KAIKKI TYKKÄÄ
Isoäidin reseptillä 5.3.2011 - pekoni, konjakki
Siskot kokkaa 7.4.2011 - kinkku palasina valmiiseen keittoon
Mausteinen manteli 17.12.2012 - porkkana, meirami, kerma

VILKAISE MYÖS
Herkkusuun lautasella 16.2.2010 - joulukinkku, laakerinlehti, timjami
Juuren puoti 20.1.2011 - keitä herneitä tunti ennen muiden aineiden lisäämistä
Herkkusuun lautasella 7.3.2011 - raaka possu kylmään veteen, kypsä herneiden kiehuttua
Rouva Raadelmasta 14.12.2011 - Michel Björklundin resepti
Kaikki äitini reseptit 22.3.2012 - jauheliha, paljon lientä
Kokkeillaan 9.2.2013 - suolaa vasta valmis keitto sillä kinkussa on paljon suolaa
Isoäidin keittiössä 15.2.2015
Kokit ja potit 9.2.2015

Ei kommentteja: