perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kaukaasialainen kana

3½ dl saksanpähkinöitä
3 valkosipulinkynttä
2 rkl kevätsipulia
2 rkl tuoretta lehtipersiljaa
10 dl kanalientä
4 broilerin fileetä tai fasaania
4 rkl oliiviöljyä tai saksanpähkinäöljyä
4 tl paprikajauhetta
2 viipaletta vaaleaa leipää
1 tl cayannepippuria
1 tl Maldon-suolaa
½ tl mustapippuria
1 sitruuna

Rouhi saksanpähkinät. Silppua valkosipuli, kevätsipuli ja persilja. Kiehauta kanaliemi ja keitä broilerifileitä 10 minuutin ajan. Käännä lieden virta pois päältä. Lämmitä öljy pienessä kattilassa ja lisää paprikajauhe. Lämmittele kunnes paprikajauhe tuoksuu. Poista leipäviipaleista reunat ja revi ne palasiksi. Laita leipä pieneen kulhoon ja kaada päälle viisi desiä kanalientä. Ota sivuun odottamaan desin verran saksanpähkinöitä, kevätsipuli ja puolet persiljasta. Sekoita sauvasekoittimella loput saksanpähkinät, valkosipuli, cayennepippuri, suola, persilja ja leipä. Lisää tarvittaessa kanalientä. Sekoita paprika-öljyseos mukaan. Revi broileri suikaleiksi. Sekoita kaikki aineet hellästi sekaisin. Mausta mustapippurilla ja sitruunamehulla. Tarjoa kana mezenä tai leivän päällä. Kanasalaatti säilyy jääkaapissa 3-4 päivää ja paranee saadessaan maustua yön yli.

Resepti: Simply Recipes 3.6.2009

ENSI KERRALLA
Kääk! Miten näin hyvistä raaka-aineista tulee niin mitään sanomatonta mössöä? Ruman väristä, vetistä, sitruuna sai ikävän vivahteen, liian tulista, maut epätasapainossa... Oliko vika reseptissä vai kokissa?

VILKAISE MYÖS
NAMI-NAMI 29.3.2011
HS Ruokatorstai 11.7.2013 ja 11.7.2013

Ei kommentteja: