maanantai 26. joulukuuta 2011

Voileipäkakku

POHJA
400 g limppua tai realia
75 g voita
3 rkl maitoa tai kasvislientä

TÄYTE
6 liivatelehteä
1 punainen paprika
3 dl maustekurkkua
1½ dl hillosipuleita
350 g kinkkua, kalkkunaa tai savukalaa
1 dl basilikaa
3 rkl tuoretta ruohosipulia
250 g tuorejuustoa
2 dl ranskankermaa
1 tl mustapippuria
½ tl Maldon-suolaa
¼ tl valkopippuria
3 rkl hillosipulien lientä
2 dl kuohukermaa

KORISTELUUN
tuoreita yrttejä

Hienonna leipä. Sekoita leipä, sulatettu voi ja kasvisliemi. Jätä odottelemaan. Vuoraa irtopohjavuoka tuorekelmulla. Liota liivatelehdet kylmässä vedessä. Kuutioi sillä välin paprika, maustekurkku ja hillosipulit. Silppua kinkku/kalkkuna/kala, basilika ja ruohosipuli pehmeäksi tahnaksi. Sekoita tuorejuusto, ranskankerma, kinkku/kalkkuna/kala, hillosipulit ja mausteet. Purista liivatelehdistä liika vesi ja liuta ne kuuman hillosipuliliemeen. Lisää liemi täytteeseen ohuena nauhana. Vaahdota kerma. Kääntele kermavaahto täytteen joukkoon. Painele kolmannes leipäseoksesta vuoan pohjalle. Levitä pohjalle puolet täytteestä ja sen päälle paprika kuutiot. Painele täytteen päälle kolmannes leipäseoksesta, täyte ja kurkkukuutiot. Peitä kakku leipäseoksella. Anna voileipäkakun levätä jääkaapissa yön yli.

Resepti: MonkeyFood 26.12.2007

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

VILKAISE MYÖS
Otetaan ensin puoli kiloa voita... 1.1.2010
Rouva Raadelmasta 28.2.2011
Patalintu 20.4.2012
Rouva Raadelmasta 13.7.2012
Nautiskellen 4.6.2012
Cebicin keittiössä 28.5.2013

Ei kommentteja: