maanantai 11. huhtikuuta 2011

Vasikanpaisti

1 kg vasikanpaistia
1 tl Maldon-suolaa
¼ tl valkoppuria
25 g voita
1 sipuli
1 porkkana
4 dl lihalientä

KASTIKE
paistoliemi
2 dl vettä
1 rkl vehnäjauhoja
1½ dl kermaa

Hiero suola ja pippuri paistin pintaan. Sulata voi. Voitele paisti voisulalla ja nosta liha pieneen uunivuokaan. Paista vasikkaa 225 asteisessa uunissa puolen tunnin ajan. Voitele paisti muutaman kerran paiston aikana. Kuori ja paloittele sipuli ja porkkana. Laske uunin lämpö 170 asteeseen. Lisää vuokaan lihaliemi, sipulit ja porkkanat. Kypsenä paistia 45 minuutin ajan. Valele ahkerasti liemellä ja sivele välillä voisulaa paistin pinnalle. Mitä ahkerammin valelet, sitä maukkaamman paistin saat. Kääri kypsä paisti folioon ja peittele liinalla.

Kaada paistoliemi ja kasvikset siivilään. Painele puolet aineksista siivilän läpi kastikekasariin. Kaada uunivuokaan vähän kuumaa vettä ja kerää maut kastikeliemeen. Suurusta kastike vesitilkkaan sekoitetuilla vehnäjauhoilla. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen. Lisää kerma kahdessa erässä. Tarjoa paistin kuumana tai kylmänä lämpimän kastikkeen kanssa.

Resepti: Mysi Lahtisen Juhlat (2004)

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

Ei kommentteja: