lauantai 9. huhtikuuta 2011

Limettitorttu

LIMETTIVOI
100 g voita
5 kananmunankeltuaista
1 dl sokeria
3 limettia
⅛ tl Maldon-suolaa
1½ dl kuohukermaa

POHJA
85 g voita
2 rkl sokeria
3½ dl vehnäjauhoja
¼ tl Maldon-suolaa

PINNALLE
2 tl sokeria
1 tl limetinkuorta

Valmista ensin täyte. Sulata voi kattilassa. Nosta kattila pois liedeltä ja sekoita mukaan keltuaiset yksi kerrallaan, sokeri, yhden limetin kuori raastettuna, kolmen limetin mehu ja suola. Lämmitä 10-15 minuutin ajan koko ajan sekoittaen, mutta älä anna kiehua. Siivilöi ja jäähdytä jääkaapissa vähintään kahden tunnin ajan.

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Sulata voi pähkinäiseksi. Sekoita sillä aikaa sokeri, jauhot ja suola pienessä kulhossa. Kaada voi kulhoon sekoittaen koko ajan. Painele taikina pitkulaiseen torttuvuokaan. Pistele pohja haarukalla ja paista 20 minuutin ajan. Jäähdytä. Kun sekä pohja että limettivoi ovat jäähtyneet hyvin, voit täyttää tortun. Vaahdota kerma ja sekoita limettivoihin. Kaada täyte vuokaan. Anna tortun levätä jääkaapissa neljän tunnin ajan.

Sekoita sokeri ja yhden limetin kuori raastettuna. Ripottele tortun päälle ennen tarjoamista.

Vinkki: Not So Humble Pie 9.4.2010
Resepti: Lori Longbothamin Luscious Creamy Desserts (2008)

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

VILKAISE MYÖS
Fanni & Kaneli 28.5.2011
Soppakellari 2.6.2011

Ei kommentteja: