sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Bataattiranskalaiset

2 bataattia
3 rkl oliiviöljyä
1 tl Maldon-suolaa
1 tl mustapippuria
½ tl savupaprikaa
2 rkl fariinisokeria

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Leikkaa bataatit ohuiksi ranskalaiksi. Sekoita kulhossa oliiviöljy, suola, pippuri, paprika ja fariinisokeri. Lisää bataatit ja sekoita huolella. Hiero uuniritilän pinnalle öljyä ja aseta se uunipellin päälle. Levitä bataatit ritilälle. Paista 25 minuutin ajan. Käännä ranskalaiset ja paista vielä 15 minuutin ajan.

Resepti: How Sweet It Is 4.9.2010

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

VILKAISE MYÖS
Anne's Food 3.1.2011
Tasty Kitchen Blog 26.9.2011
Fanni & kaneli 21.2.2013
Kokit ja potit 29.10.2013

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tulin näin sateisen kesäkuun keskellä lähinnä etsimään sopivia paisto-ohjeita bataattiranskalaisille. Maustaminen tapahtuu yleensä siten, ettei jälkikäteen edes muista mitä tuli laitettua :) Sivun kuva osui silmään, kun satun asumaan noilla "nurkilla". En nyt ihan Harakkasaaressa, mutta kuitenkin. Onko omasta kamerasta "varastettu" vai Internetin ihmeellisestä maailmasta?

Maisa kirjoitti...

Kuva on melkein ainoa asia, jota en ole varastanut blogiin, sillä sen olen itse napattu jonain kauniina kesäiltana kotimatkan varrelta. Siitä tulee jotenkin aina tuttu ja rauhallinen olo.

Onnistuneet bataattiranskikset ovat toistaiseksi muisto ravintolaillasta, sillä omatekoiset ovat jääneet harmillisen pehmeiksi. Pitäisiköhän niitä huuhdella & valuttaa?