lauantai 29. lokakuuta 2011

Paimenen paistos

Englantilainen Shephards' Pie eli paimenen paistos on kaikenikäisten suosikki.

TÄYTE
½ kg naudan tai lampaan jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
1 rkl timjamia
1 rkl Worcesterhire-kastiketta
½ tl Maldon-suolaa
½ tl mustapippuria
1 rkl vehnäjauhoa
1 rkl paprikajauhetta
2 dl vettä

PINNALLE
100 g cheddarjuustoa
1 kg perunaa
50 g voita
2 dl maitoa
1 kananmuna
½ tl Maldon-suolaa


Nosta jauheliha ajoissa huoneenlämpöön. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipuli ja valkosipuli. Paahda jauheliha sipuleiden kanssa. Mausta jauheliha timjamilla, Worcestershire-kastikkeella, suolalla ja pippurilla. Sekoita jauhot ja paprikajauhe. Lisää jauhoseos jauhelihan joukkoon. Paista hetken ajan ja lisää sitten vesi pannulle. Laita jauhelihaseos uunivuoan pohjalle.

Raasta juusto. Keitä perunat pehmeiksi. Kuori perunat ja survo ne muusiksi. Lisää voi, maito ja kananmuna perunoiden joukkoon ja sekoita kuohkeaksi. Mausta muusi suolalla. Peitä uunivuoassa odottava jauhelihaseos perunamuusilla. Koristele pinta haarukalla. Ripottele päälle juustoraastetta. Paista 175 asteisessa uunissa puolen tunnin ajan. Anna paistoksen levätä hetki ennen tarjoilua.

ENSI KERRALLA
Oikein hyvää. Mausteita voisi vielä hienosäätää.

VILKAISE MYÖS
Pastanjauhantaa 29.10.2007 - Martha Stewartin resepti, porkkana, herne, tomaattipyre
Pastanjauhantaa 30.11.2010 - suppilovahvero, hirven jauheliha
Omenaminttu 19.2.2011 - porkkana, selleri, tomaattipyre, timjami
Mausteinen manteli 21.2.2011 - Omenamintun resepti
Jokihaka kokkaa 8.2.2012 - porkkana, tomaattimurska, lihaliemi, timjami, paprikajauhe, chili, parmesan
Janoinen persilja 15.2.2012 - bataatti, karitsa
Äijäruokaa 23.9.2012
Mausteinen manteli 24.10.2012
Tasty Kitchen Blos 2.1.2013

Ei kommentteja: