tiistai 29. maaliskuuta 2011

Karitsan paahtopaisti

G.W. Sundmansin keittiöpäällikkö Jarmo Vähä-Savo antaa karitsan paahtopaistia varten kaksi neuvoa: käytä lämpömittaria ja anna lihan vetäytyä rauhassa folioon käärittynä. Näillä ohjeilla syntyy täydellinen paahtopaisti. Paistoaikaa on vaikea arvioida ilman mittaria, sillä paahtopaistit ovat erikokoisia.

4 karitsan paahtopaistia
2 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
2 oksaa timjamia
1 tl Maldon-suolaa
1 tl mustapippuria

Ota paistit huoneenlämpöön noin tuntia ennen paistamista. Laita uuni lämpenemään. Kuori ja viipaloi valkosipulit. Kuivaa liha. Ruskista paistit huolella oliiviöljyssä kuumalla pannulla. Lisää loppuvaiheessa valkosipulinkynnet pannulle, mutta varo etteivät ne pala. Laita paistit 150-asteiseen uuniin. Kypsennä noin kymmenen minuutin ajan kunnes paistien sisälämpö on 52-53 astetta. Taita foliopala kaksinkerroin ja laita sille 2 ruokalusikallista paistoöljyä, jossa on mukana valkosipulia. Riivi sekaan kaksi timjaminokssa. Mausta paistit suolalla ja pippurilla. Kiedo ne tiiviisti folioon ja vielä pyyhkeen sisään. Anna levähtää 15 minuutin ajan. Leikkaa paistit viipaleiksi ja tarjoa.

Resepti: Jarmo Vähä-Savo ja HS Ruokatorstai 29.3.2007

ENSI KERRALLA
Hupsusti ostin vain kaksi paahtopaistia, mutta unohdin puolittaa suolan määrän. Hyvää oli silti! Karitsa oli juuri sopivan kypsää sisältä. Ruskista kuumalla valurautapannulla, että saat hyvän värin lihan pintaan. Lisukkeeksi sopisivat vaikkapa reilut uunijuurekset. Yksi paahtopaisti per syöjä on reilu annos.

Ei kommentteja: