perjantai 19. elokuuta 2011

Paistettu riisi

Paistettuun riisiin kannattaa käyttää aiemmin keitettyä, jäähtynyttä riisiä. Tuoreesta riisistä saa aikaan vain muussia. Kuumalla pannulla ruoka paistuu nopeasti ja rapeaksi. Anna riisin paistua rauhassa äläkä häiritse sitä sekoittamalla koko ajan. Raaka-aineet paistetaan yksi kerrallaan, jotta jokainen tuo ruokaan oman makunsa eikä lopputuloksesta tule muhennosta.

2 kevätsipulia
1 porkkana
225 g katkarapuja
½ tl Maldon-suolaa
½ tl mustapippuria
½ tl maissitärkkelysjauhoa
2 rkl rypsiöljyä
3 kananmunaa
10 dl kypsää riisiä
1 rkl soijakastiketta
1 dl herneitä
1 tl seesamiöljyä

Silppua kevätsipuli. Kuori ja kuutioi porkkana. Sekoita katkaravut, suola, pippuri ja maissitärkkelysjauho kulhossa. Anna katkarapujen marinoitua huoneenlämmössä 10 minuutin ajan. Laita wokkipannu hellalle lämpenemään. Kaada kuumalle pannulle ruokalusikallinen öljyä. Paista katkaravut pannulla yhdessä kerroksessa puolen minuutin ajan. Käännä katkaravut ja paista vielä puoli minuuttia. Nosta katkaravut sivuun odottamaan. Lisää rikotut kananmunat kuumalle pannulle. Kun kananmunat ovat melkein kypsiä, nosta nekin sivuun odottamaan. Puhdista wokkipannu talouspaperilla. Lisää kuumalle pannulle ruokalusikallinen öljyä ja kuullota kevätsipulit nopeasti. Lisää riisi ja sekoita. Levitä riisi koko pannun alalle ja paista 1-2 minuutin ajan. Käännä riisit ja jatka paistamista vielä hetki. Mausta riisi soijakastikkeella ja sekoita. Lisää herneet, porkkanat, kananmunat, katkaravut ja seesamiöljy. Sekoita ja kuumenna kunnes riisit tanssivat. Tarjoa heti.

Resepti: Simply Recipes 19.8.2008

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

VILKAISE MYÖS
Steamy Kitchen 9.4.2007
Steamy Kitchen 20.8.2008
Kaikki äitini reseptit 29.2.2012
Kokkeillaan 22.3.2012

Ei kommentteja: