perjantai 30. joulukuuta 2011

Täytetyt sipulit

5 sipulia
3 dl juustoraastetta
1 dl kuivattuja tatteja
300 g jauhelihaa
1 kananmuna
1 tl timjamia
½ tl mustapippuria
1 valkosipulinkynsi
1 rkl oliiviöljyä
3 rkl voita

Kuori sipulit. Kypsennä sipuleita kiehuvassa vedessä 10 minuutin ajan. Nosta sipulit leikkuulaudalle jäähtymään. Leikkaa sipulit halki leveyssuunnassa. Irrota lusikkaa apuna käyttäen sipulien uloimmat kuoret täytettäviksi. Pilko ylimääräinen sipuli täytettä varten. Sekoita täyte. Täytä sipulit kukkuralleen ja aseta toinen sipulikerros päälle kanneksi. Laita jokaisen sipulin päälle pikkuisen voita. Laita sipulit uunivuokaan ja vuoan pohjalle hieman vettä tai lihalientä. Paista 180 asteissa uunissa puolen tunnin ajan. Tarjoa salaatin kanssa.

Resepti: Siskot kokkaa 30.12.2008

ENSI KERRALLA
Ehkä alkuperäinen italialainen Hopealusikan ohje on mehukkaampi? Sipuli on pehmeää ja hyvän makuista, mutta täyte kovaa ja tunkkaista. Suolaa, kermaa ja leivänmuruja?

VILKAISE MYÖS
Omenaminttu 25.11.2012

2 kommenttia:

Nelle kirjoitti...

Bongasin, että olit kokeillut sipuleita. Käytetty juusto vaikuttaa aika paljon täytteen makuun - samoin se, että timjami on tuoretta. Raaka jauheliha saattaa myös mennä helposti kovaksi, se on totta - jos et välitä niin tarkkaan hiilaireiden kyttilystä niin laita tosiaan mukaan leivänmuruja ja kermaa :)

Iloista uutta vuotta!

Maisa kirjoitti...

Pitää ehdottomasti tarkistaa tuo timjami ensi kerralla. Tuore timjami on namnam.