tiistai 1. helmikuuta 2011

Peurapullat ja grillattua kesäkurpitsaa

Peuran metsästyskausi käynnistyy syys-lokakuun vaihteessa ja kestää aina tammikuun loppuun. Riistaa on varsin huonosti saatavissa lihakauppailta, joten kannattaa ehdottomasti etsiä metsästystä harrastava kaveri.

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
2 kananmunaa
¾ dl korppujauhoja
500 g sika-nautajauhelihaa
400 g peuran jauhelihaa
1 tl kuivattua timjamia
1 tl kuivattua rosmariinia
4 dl vettä
2 dl kermaa
½ tl-Maldon suolaa
½ tl mustapippuria

KASVISLISÄKE
1 kesäkurpitsa
1 parsakaali
2 rkl oliiviöljyä

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä hetki öljyssä. Vatkaa kananmunia vispilällä hetki. Näin saat kuohkeampia lihapullia. Sekoita kananmunan joukkoon korppujauhot, sipuli, valkosipuli, jauheliha ja mausteet. Tee taikinasta reilun kokoisia lihapullia. Paista pannulla pulliin ruskea pinta ja nosta pullat kattilaan. Laita paistinpannulle vettä ja kerää kaikki maut talteen. Kaada liemi lihapullien joukkoon niin, että pullat lähes peittyvät. Lisää joukkoon kerma ja hauduta miedolla lämmöllä puolen tunnin ajan. Voit haluttessasi suurustaa liemen kastikkeeksi.

Viipaloi kesäkurpitsa sormen paksuisiksi siivuiksi. Ripottele siivujen pinnalle suolaa ja anna maustua kymmenisen minuuttia. Suola imee kosteutta siivuista. Voitele siivut öljyllä. Kun öljyät kasvikset etkä pannua, ei paistinpannu savua eivätkä raaka-aineet pala pannuun kiinni. Kuumenna parilapannu kuumaksi ja paista molemmin puolin. Pilko parsakaali ja höyrytä kypsäksi.

Resepti: Perjantairesepti 1.2.2008

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta... Pidä silmällä peuranlihan saatavuutta.

Ei kommentteja: