perjantai 7. lokakuuta 2011

Appelsiini-rosmariinipossu

800 g possun sisäfileetä
1 rkl ranskankermaa
1 dl tuoretta lehtipersiljaa

MARINADI
2 appelsiinia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
1 tl hunajaa
1 tl kuivattua rosmariinia
¼ tl Maldon-suolaa
¼ tl mustapippuria

Purista appelsiinien mehu. Kuori ja silppua valkosipuli. Leikkaa filee neljään palaan ja siirrä ne uunivuokaan. Sekoita marinadi ja kaada se vuokaan. Peitä vuoka. Anna lihan marinoitua 1-4 tunnin ajan kääntäen silloin tällöin.

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Valuta marinadi pieneen kattilaan. Paista possua 25 minuutin ajan. Käännä possu pari kertaa paiston aikana ja valele paistoliemellä. Filee on valmis kun sen sisälämpö on 70 astetta. Anna lihan levätä hetki. Keitä marinadia kattilassa kunnes siitä on noin neljännes jäljellä. Nosta kattila pois liedeltä ja sekoita kastikkeeseen lusikallinen ranskankermaa. Leikkaa sisäfilee reiluiksi viipaleiksi. Sekoita paistoliemi kastikkeeseen. Nosta liha vadille ja kaada kastike sen päälle. Ripottele päälle suolaa ja persiljaa. Tarjoa perunoiden ja porkkanoiden kanssa.

Resepti: Chocolate & Zucchini 7.10.2008

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

Ei kommentteja: