tiistai 1. marraskuuta 2011

Parsakaali-juustokeitto

KRUTONGIT
10 dl kokojyväleipää
3 rkl voita
3 rkl oliiviöljyä
1½ rkl kokojyväsinappia
¼ tl Maldon-suolaa

KEITTO
1 sipuli
1 salottisipuli
2 valkosipulinkynttä
1 peruna
1 parsakaali
150 g cheddarjuustoa
2 rkl oliiviöljyä
¼ tl Maldon-suolaa
9 dl kasvislientä
2 tl kokojyväsinappia

LISÄKSI
1 tl savupaprikajauhetta
3 rkl oliiviöljyä

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Revi leipä paloiksi. Laita leipäpalat isoon kulhoon. Sulata voi pienessä kattilassa. Sekoita voi, öljy, sinappi ja suola. Kaada mausteseos leipäkuutioiden päälle. Sekoita hyvin. Paista uunissa 10-15 minuutin ajan sekoittaen silloin tällöin. Valmiit leipäkuutiot ovat kultaisia ja rapeita.

Kuori ja silppua sipuli, salottisipuli ja valkosipuli. Kuori ja kuutioi peruna. Leikkaa parsakaali paloiksi. Raasta juusto. Lämmitä oliiviöljy isossa kattilassa. Kuullota sipuli ja salottisipuli. Mausta suolalla. Lisää perunat ja kypsennä kannen alla muutaman minuutin ajan. Lisää valkosipuli ja kasvisliemi. Keitä kunnes perunat ovat kypsiä. Lisää parsakaali. Keitä muutaman minuutin ajan kunnes parsakaali on juuri ja juuri kypsää. Nosta kattila liedeltä ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää puolet juustosta ja sinappi. Tarjoa keitto krutonkien, juuston ja oliiviöljyn kanssa. Ripottele päälle hieman savupaprikajauhetta.

Resepti: 101 Recipes 1.11.2009

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

VILKAISE MYÖS
Ruokahommia 9.6.2013 - sitruuna, hunaja, meirami

Ei kommentteja: