perjantai 23. joulukuuta 2011

Uunissa paistettu hanhi

1 hanhi
1 tl Maldon-suolaa
½ tl mustapippuria
1 sitruuna
1 valkosipuli
1 sipuli
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl madeiraa
5 dl kanalientä
1 tl timjamia
juureksia kuten porkkanoita, naurista ja palsternakkaa

Nosta hanhi huoneenlämpöön hyvissä ajoin. Jos hanhi on jäässä, nosta se jääkaappiin sulamaan kaksi päivää aiemmin.

Laita uuni lämpenemään 160 asteeseen. Poista hanhen kaula, sisäelimet ja ylimääräinen rasva. Pistele nahkaan reikiä neulalla. Mausta hanhi suolalla ja pippurilla. Hiero hanhen pinta puolitetulla sitruunalle ja laita sitten sitruuna hanhen sisälle. Leikkaa valkosipulista hattu pois ja laita valkosipuli hanhen sisälle. Nosta hanhi uuniin paistovuoassa rintapuoli ylöspäin. Valmista kastike sillä aikaa kun hanhi on uunissa. Laita pilkotut sisäelimet ja kaula pannuun. Mausta suolalla. Kuori ja silppua sipuli ja lisää se pannulle. Kun sipuli on kuullottunut, lisää vehnäjauho pannulle lämmittelemään. Nosta 10 minuutin päästä lämpöä ja kaada madeira pannulle. Kun alkoholi on haihtunut, kaada kanaliemi pannulle. Mausta timjamilla ja hauduta. Kuutioi juurekset reiluiksi paloiksi ja lisää uunivuokaan kun hanhi on ollut uunissa 20 minuutin ajan. Paista hanhea vielä 25 minuutin ajan. Hanhi on valmis kun rintafileen lämpö on noussut 60 asteeseen. Nosta hanhi uunista, mutta jätä uuni vielä päälle. Leikkaa rintafileet irti ja kääri ne folioon. Nosta loput hanhesta takaisin uuniin 45 minuutiksi. Kun reiden liha on 80 asteen lämpöistä, nosta hanhi pois uunista. Nosta valkosipuli hanhen sisältä ja siirrä valkosipulinkynnet kastikkeeseen. Soseuta kastike sauvasekoittimella. Kuumenna valurautapannu hellalla. Ruskista hanhi rintapuoli pannua vasten hanhenrasvassa 3-4 minuutin ajan. Mausta rintafileet suolalla. Tee sama koipi-, reisi- ja siipipaloille. Viipaloi rintafilee. Tarjoa hanhi uunijuuresten ja kastikkeen kanssa. Säästä luut liemen keittämistä varten.

Resepti: Simply Recipes 23.12.2009

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

VILKAISE MYÖS
Sauvajyvänen 14.1.2012
Hunter Angler Gardener Cook 24.12.2012
Michael Ruhlman 21.12.2012

Ei kommentteja: