perjantai 18. marraskuuta 2011

Pyttipannu

10 perunaa
2 rkl voita
Maldon-suolaa
mustapippuria
2 sipuli
600 g härän sisäfileetä
4 kananmunaa
tuoretta lehtipersiljaa

Keitä perunat tai käytä aiemmin keitettyjä perunoita. Kuori ja leikkaa perunat sentin kokoisiksi kuutioiksi. Paista perunat voissa kauniin ruskeiksi. Mausta perunat suolalla ja mustapippurilla. Nosta perunat siivun ja pidä ne lämpiminä uunissa. Kuori ja silppua sipuli. Ruskista sipuli voissa miedolla lämmöllä. Sekoita sipuli perunoiden joukkoon ja pidä lämpimänä. Leikkaa liha sentin paksuisiksi kuutioiksi. Paista liha pannulla ruskeaksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita liha perunoiden sekaan ja pidä edelleen lämpimänä. Erottele valkuaiset pieneen kulhoon ja säästä keltuaiset munankuorissa. Kaada valkuaiset paistinpannulle ja kierittele, jotta valkuaismassa leviää tasaisesti koko pannulle. Anna kananmunan kypsyä. Ripottele pyttipannun päälle silputtua persiljaa ja aseta valkuaispeitto sen päälle. Anna jokaisen ruokailijan ottaa itse pala valkuaislettua ja sen alta pilkottavaa pyttipannua. Tarjoa säilöttyjen punajuurien ja raakojen keltuaisten kanssa.

Resepti: Herkkusuun lautasella 18.11.2011

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

VILKAISE MYÖS
Herkkusuun lautasella 31.3.2012
Mausteinen manteli 4.11.2012
Campasimpukka 25.1.2013

Ei kommentteja: