maanantai 24. tammikuuta 2011

Mysli

Kaupasta on vaikea löytää mysliä, jossa olisi paljon pähkinöitä, mutta ei ollenkaan rusinoita. Kotitekoiseen mysliin voi valita juuri sitä mistä tykkää eniten.

5 dl kaurahiutaleita
1 dl pekaanipähkinöitä
1 dl manteleita
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
1½ tl kanelia
1 tl jauhettua inkivääriä
3 rkl hunajaa
2 rkl rypsiöljyä

Rouhi pähkinät ja mantelit. Sekoita kaikki aineet. Levitä seos uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 150 asteisessa uunissa 20-30 minuutin ajan. Sekoita muutaman kerran paistamisen aikan. Mysli on valmis kun kaurahiutaleet ja pähkinät ovat kauniisti ruskettuneet. Jumalaisen paahteinen tuoksu keittiössä on hyvä tuntomerkki. Ole paistamisen loppuvaiheessa tarkkana, sillä mysli voi kärähtää hetkessä. Anna myslin jäähtyä kokonaan ennen kuin pakkaat sen ilmatiiviiseen purkkiin.

Resepti: Kauhaa ja rakkautta 24.1.2012

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

VILKAISE MYÖS
Vatsasekaisin kilinkolin 9.5.2012
Nautiskellen 19.2.2012
Soul Kitchen 20.8.2012
HS Ruokatorstai 23.8.2013

Ei kommentteja: