sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Perjantai-illan pizza

mozzarellaa
parman kinkkua
artisokkaa
herkkusieniä
oliiveja

Valmista ensin pizzapohja ja tomaattikastike. Lämmitä uuni 300 asteiseksi ja nosta uunipelti uuniin kuumenemaan. Kaulitse taikina jauhotetulla alustalla ohuiksi pyörylöiksi. Levitä pohjalle tomaattikastiketta. Laita tomaatin päälle juustoa ja täytä pizza sitten valitsemillasi täytteillä. Täytteiden on oltava kuivia ettei pizzasta tule vetinen. Nosta pizza leivinpaperilla jo valmiiksi kuumalle pellille. Paista kuumassa noin 300 asteisessa uunissa muutaman minuutin ajan. Tarjoa pizza vihreän salaatin ja kolan kanssa.

ENSI KERRALLA
Aika lailla täydellinen perjantai-illan ilo.

KAIKKI TYKKÄÄ
Hannan soppa 5.11.2010 - perusresepti
Janoinen persilja 21.7.2011 - vaivaa taikina hellesti, painele ja venytä
The Pioneer Woman 9.9.2011 - viikuna, prosciutto, rucola
The Traveler's Lunchbox 27.1.2012 - hienosäätöä
Punavuori Gourmet 17.11.2012 - Chicken BBQ
Nautiskellen 29.12.2012 - yksinkertainen on parasta
Rouva Raadelmasta 24.2.2013 - kotikonsteja

VILKAISE MYÖS
Ruokahommia 9.12.2009 - revi mozzarella leikkaamisen sijaan
Tiskivuoren emäntä 4.10.2010 - kantarelli, salami
David Lebovitz 22.8.2011 - tomaatti, mozzarella, basilika

Ei kommentteja: