keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Suklaamacaronit

100 g tomusokeria
50 g mantelijauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
2 kananmunanvalkuaista
5 rkl sokeria

LUUMUTÄYTE
15 kuivattua luumua
70 g tummaa suklaata
2 rkl armagnacia

Laita uuni lämepenemään 180 asteeseen. Levitä kahdelle pellille leivinpaperia. Siivilöi ja sekoita tomusokeri, mantelijauhe ja kaakaojauhe. Vaahdota kananmunanvalkuaiset. Sekoita sokeri valkuaismassan joukkoon. Nostele kuivat aineet varovasti valkuaisten joukkoon. Siirrä taikina pursotuspussiin, jossa on kahden sentin levyinen suuaukko. Pursota leivinpaperin päälle kolmen sentin levyisiä kolikoita etäälle toisistaan. Kolauta uunipelti pariin kertaa niin, että macaronit laskeutuvat vähän. Paista 15-18 minuutin ajan. Anna macaronien jäähtyä kokonaan ja nosta sitten pois pelliltä. Valmista luumutäyte. Leikkaa luumut neljään osaan ja kaada niiden päälle kuumaa vettä. Peitä kulho ja anna luumujen hautua kunnes ne ovat pehmeitä. Valuta. Soseuta luumut. Sulata suklaa ja armagnac. Sekoita luumusose suklaan sekaan. Jäähdytä täyte. Pursota täytettä macaronien päälle. Kasaa macaronit pareittain voileipien tapaan. Anna macaronien levätä vuorokauden ajan ennen tarjoamista. Macaronit säilyvät ilmatiiviissä rasiassa viiden päivän ajan tai pakastimessa kauemmin. Sulata jäiset macaronit avonaisessa rasiassa, jotta ne eivät ime kosteutta.

Resepti: David Lebovitz 26.10.2005

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

VILKAISE MYÖS
The Traveler's Lunchbox 27.9.2005
David Lebovitz 13.9.2008
Anne's Food 18.7.2009
Kaikki äitini reseptit 28.3.2011
David Lebovitz 21.9.2011
Tiskivuoren emäntä 19.4.2012
Janoinen persilja 10.11.2011
Vatsasekaisin kilinkolin 3.5.2011
Vatsasekaisin kilinkolin 6.4.2012
Nautiskellen 19.3.2012

Ei kommentteja: