torstai 26. toukokuuta 2011

Piirakkapohja oliiviöljyllä

5 rkl oliiviöljyä
5 dl grahamjauhoa
1 tl Maldon-suolaa
1 tl kuivattua timjamia tai rosmariinia
1 dl kylmää vettä

Voitele piirakkavuoka lusikallisella öljyä. Sekoita jauhot, suola ja yrtit. Lisää öljy ja sekoita. Lisää vesi ja vaivaa kevyesti. Kaulitse taikina käyttäen apuna jauhoa. Siirrä taikinapohja piirakkavuokaan ja leikkaa reunoilta ylimääräiset pois. Anna pohjan levätä jääkaapissa puolen tunnin ajan. Pistele pohja haarukalla ja paista 20-25 minuutin ajan 200-asteisessa uunissa.

Resepti: Chocolate & Zucchini 26.5.2009

ENSI KERRALLA
Piirakkapohja oli maukas ja rapea, mutta koostumukseltaan aika kova. Leivinjauhetta mukaan?

Ei kommentteja: