sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Skånen perunat

8 perunaa
1 sipuli
1 rkl voita
2 dl kuohukermaa
2 rkl tuoretta ruohosipulia
½ tl Maldon-suolaa
⅛ tl valkopippuria

Kuori ja kuutioi perunat ja sipuli. Kuullota ne pannulla voissa. Lisää kerma ja hauduta kypsäksi miedolla lämmöllä. Mausta lopuksi ruohosipulilla, suolalla ja valkopippurilla.

Resepti: Pastanjauhantaa 31.7.2006

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

VILKAISE MYÖS
Herkkusuun lautasella 7.1.2012
ROuva Raadelmasta 4.5.2012

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Marjoja ja jogurttikastiketta

3 dl mustikoita, mansikoita tai vadelmia
½ dl kuohukermaa
1 dl maustamatonta jogurttia
1 dl fariinisokeria

Kaada kerma ja jogurtti kulhoon. Sekoita hyvin. Ripottele fariinisokeri jogurttiseoksen päälle ohueksi kerrokseksi. Älä sekoita! Peitä kulho kelmulla ja laita seos jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Laita marjat jälkiruokakulhoon. Sekoita jogurtti tasaiseksi ja kaada sitä reilusti marjojen päälle.

Resepti: The Pioneer Woman 30.6.2008

ENSI KERRALLA
Muikean hyvää, mutta vähempikin sokeri riittäisi. Kokeile ensi kerralla desi kermaa, desi jogurttia ja ½ desiä fariinisokeria. Marjoja on parhaiten saatavilla heinä-elokuussa.

VILKAISE MYÖS
HS Ruokatorstai 20.6.2013 ja 20.6.2013

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Punajuurenlehtiä ja pekonia

Punajuuria on parhaiten saatavilla heinä-elokuussa. Älä missään nimessä heitä punajuuren lehtiä pois!

½ kg punajuuren lehtiä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
50 g pekonia
1 dl vettä
1 rkl sokeria
¼ tl rosépippuria
3 rkl siiderietikkaa

Huuhtele punajuurenlehdet kylmässä vedessä. Valuta ja huuhtele toisen kerran. Revi lehdet reiluiksi paloiksi ja poista paksut lehtiruodit. Kuori ja silppua sipuli sekä valkosipuli. Kuutioi pekoni. Paahda pekoni pannulla. Lisää sipuli ja kypsennä. Lisää valkosipuli, vesi, sokeri ja murskattu rosépippuri. Anna seoksen kiehua. Lisää punajuurenlehdet. Keitä hiljaisella tulella vartin ajan. Lisää etikka ja nauti.

Resepti: Simply Recipes 29.3.2004

ENSI KERRALLA
Tuoksu oli kerrassaan huumaava, mutta hapanimelä maku liian voimakas. Tarkista mittasuhteet tai kokeile ensin pelkistettyä versiota ilman sokeria ja etikkaa. Muista, että lehdet kutistuvat paistaessa lähes olemattomiin!

torstai 28. heinäkuuta 2011

Mamman marjapiiras

Mamman marjapiiras on kermaviiliin tehty mustikkapiiras, joka tunnetaan läpi Suomen. Kermaviilin toi Suomeen vuonna 1967 Maanviljelijäin Maitokeskus, ja keksintö levisi nopeasti muihinkin meijereihin. Myyntiä vauhdittamaan tarvittiin tietenkin menestysresepti. Valio kehitti piiraan, jossa marjojen päälle kaadetaan kermaviili-munaseos. Klassikko oli syntynyt!

Etsi resepti!

VILKAISE MYÖS
HS Ruokatorstai 28.7.2011
Kokkeillaan 8.8.2012
Vatsasekaisin kilinkolin 4.8.2011

Piparjuuri-valkosipulivoi

1 rkl tuoretta piparjuurta
1 valkosipulinkynsi
⅛ tl mustapippuria
80 g voita

Raasta piparjuuri. Kuori ja silppua valkosipuli. Sekoita mausteet hieman pehmenneeseen voihin. Kääri maustevoi rullalle voipaperiin ja anna sen kovettua jääkaapissa. Maustevoi säilyy jääkaapissa viikon tai pakastimessa kuukauden.

Resepti: Hannan soppa 28.7.2008

ENSI KERRALLA
Piparjuurta voi laittaa reilusti enemmän kuin kaksi ruokalusikallista 200 grammaan voita. Valkosipuli maistui hieman pistävästi, mutta paahdetusta valkosipulista saisi varmasti ihanan valkosipulivoin.

VILKAISE MYÖS
Fanni & Kaneli 20.3.2012

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Tyrnihyytelö

Tyrnimarjan kirpeys sopii aikuiseen makuun.

4 liivatelehteä
2 dl kermaa
2 dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl tyrnimehua

Laita liivatelehdet likoamaan tilkkaan kylmää vettä. Vaahdota kerma ja puolet sokerista. Vaahdota toisessa kulhossa kananmunat ja puolet sokerista. Kuumenna osa tyrnimehusta ja liota liivate siihen. Yhdistä kaikki aineet liivatemehu viimeisenä. Anna hyytelön levätä jääkaapissa muutaman tunnin ajan.

Resepti: Villa Ainala Cuisine 27.7.2009

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

VILKAISE MYÖS
Villa Ainala Cuisine 16.6.2011

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Sitruunainen kananpoika

Mikään ei ole kodikkaampaa kuin kokonainen broileri uunissa paahtumassa. Tämä ruoka tuntuu ylelliseltä marinoitujen suikaleiden maailmassa. Samassa padassa on helppo kypsentää sipuleja, porkkanoita, sieniä tai papuja.

1 maustamaton broileri
1 sitruuna
1 rkl Maldon-suolaa
1 tl voita
1 tl oliiviöljyä

Nosta broileri huoneenlämpöön odottelemaan. Huuhtele ja kuivaa broileri huolella, jotta nahka saa uunissa rapean pinnan. Lämmitä uuni 225 asteen lämpöiseksi. Hiero voi broilerin pintaan. Ripottele suolaa broilerin sisälle ja päälle. Pese sitruuna huolella. Laita puolikas sitruuna broilerin sisälle makua tuomaan. Asettele broileri uunivuokaan rintapuoli alaspäin, jotta se ei kuivu liikaa. Kaada vielä loraus oliiviöljyä broilerin päälle. Paista uunissa 1 tunnin ja 15 minuutin ajan. Alenna lämpöä 175 asteeseen puolen tunnin jälkeen. Anna broilerin levätä vartin ajan. Purista toisen sitruunanpuolikkaan mehu broilerin päälle. Leikkaa broileri sitten sopiviin annospaloihin ja tarjoa nälkäisille. Paistinliemestä saat ihanan kastikkeen.

Resepti: Nigela Lawsonin Feast (2004)

ENSI KERRALLA
Tämä on oikea valinta silloin, kun kaipaat puhtaita ja raikkaita makuja. Riittäisikö teelusikallinen suolaa ja voita?

VILKAISE MYÖS
Gluten-Free Girl 21.5.2006
You Fed a Baby Chili? 1.3.2010
Michael Ruhlman 8.7.2010
The Culinary Chronicles 22.11.2010
Anton & Anton 20.10.2010
TasteSpotting The Blog 26.7.2011
Saveur 30.9.2011 ja 30.9.2011
Jokihaka kokkaa 4.1.2012
Gluten-Free Girl 18.7.2012
The Pioneer Woman 13.8.2012
Fanni & kaneli 18.12.2012
Saveur 22.12.2012 ja 22.12.2012
Sauvajyvänen 19.3.2013
Smitten Kitchen 27.1.2011
Ruokahommia 18.2.2015

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Mansikkahillo

4 kg mansikoita
2 sitruuna
2 dl vettä
2 kg hillosokeria

LISÄKSI
lasipurkkeja

Poista mansikoista kannat. Raasta sitruunoiden kuori. Kiehauta mansikat ja vesi isossa kattilassa. Laske lieden lämpötilaa ja lisää sokeri kattilaan. Mausta seos sitruunankuorella. Keitä 10 minuutin ajan. Kuori lusikalla hillon pinnalle noussut vaahto. Anna hillon vetäytyä 20 minuutin ajan. Huuhtele hillopurkit kiehuvassa vedessä. Täytä purkit hillolla. Jätä purkkin yläreunaan sentin verran tilaa. Laita purkit viileään ja nauti syksyn mittaan.

Resepti: Jensenin kiusaus 25.7.2010

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

VILKAISE MYÖS
Orangette 12.8.2005
Herkkusuun lautasella 15.7.2010
Herkkusuun lautasella 29.7.2011
Herkkusuun lautasella 26.7.2012
Satu Koivisto 14.9.2019
Satu Koivisto 5.7.2020

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Chimichurri

Etsi resepti!

VILKAISE MYÖS
Hunter Angler Gardener Cook 24.7.2012
Tasty Kitchen Blog 27.8.2012
Satu Koivisto 1.7.2019

Kalkkuna-kurkkuvoileivät

1 kurkku
2 dl majoneesia
1 tl soijakastiketta
10 sämpylää
10 viipaletta kalkkunaleikettä

Kokoa sämpylät juuri ennen tarjoamista. Leikkaa kurkun pintaan pituussuuntaan neljä viiltoa, jotta se näyttää kauniimmalta. Viipaloi kurkku. Sekoita majoneesi ja soijakastike. Levitä majoneesi sämpylöille. Täytä kalkkunalla ja kurkulla.

Resepti: Jamie Cooks It Up! 24.7.2010

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

VILKAISE MYÖS
Tasty Kitchen 24.11.2010

Bengtskärin kalakeitto

1 kg perunoita
1 porkkana
1 sipuli
1 tl Maldon-suolaa
1 tl valkopippuria
1 tl maustepippureita
½ kg kalaa fileenä: siikaa, ahventa, kuhaa tai haukea
10 dl vettä
1 dl kermaa
1 dl kermaviiliä
1 tl sitruunamehua
50 g voita
½ nippu tilliä

Kuumenna vesi isossa kattilassa. Kuori ja paloittele perunat, porkkana ja sipuli. Heitä ne kattilaan. Mausta liemi suolalla, valkopippurilla ja maustepippurilla. Lisää paloitellut kalafileet. Keitä miedolla lämmöllä puolen tunnin ajan. Yhdistä kerma ja kermaviili. Lisää joukkoon pieni määrä kuumaa kalalientä, jotta liemi ei myöhemmin leikkaantuisi. Kaada seos kattilaan. Liemen kuuluu juuri ja juuri peittää perunat. Lisää tarvittaessa vettä. Ripauta joukkoon hieman sitruunamehua. Lisää voi liemeen ja anna sen sulaa. Sekoita varovasti ja anna keiton kiehahtaa. Viimeistele ennen tarjoilua saksimalla pinnalle tillisilppua.

Resepti: Bentskär

ENSI KERRALLA
Ajatus kermaviilistä kalakeiton liemessä houkuttelee edelleen, mutta maku oli kaiken kaikkiaan vähän hailakka. Älä keitä liian kauaa ettei kala menetä mehukkuuttaan. Ohje kannattaa puolittaa ellei paikalla ole iso nälkäinen joukko syöjiä.

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Kotitekoinen ricotta

20 dl täysmaitoa
2½ dl kreikkalaista jogurttia
1 dl kuohukermaa
2 tl valkoviinietikkaa
1 tl Maldon-suolaa

Keitä kaikki aineet muutaman minuutin ajan isossa kattilassa. Levitä pari kerrosta harsokangasta siivilään. Kaada juustoseos siivilään ja valuta 15 minuutin ajan. Purista harsokangasta niin, että ylimääräinen neste valuu juustosta. Kotitekoinen ricotta säilyy jääkaapissa kolmen päivän ajan.

Vinkki: Simply Recipes 23.7.2009
Resepti: David Lebovitz

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

VILKAISE MYÖS
The Food Blog 28.4.2010
Circle B Kitchen 7.10.2009
Smitten Kitchen 18.6.2011
Tasty Kitchen Blog 2.1.2012
The Pioneer Woman 24.7.2012
Saveur 22.4.2013 ja 22.4.2013

Lohta ja appelsiini-rosmariinikermaa

½ kg lohifileetä
1 tl Maldon-suolaa
1 tl mustapippuria
1 tl tuoretta rosmariinia
2 dl kermaa
½ dl appelsiinimehua

Poista lohifileestä ruodot ja leikkaa se neljään palaan. Laita lohipalat uunivuokaan. Mausta suolalla, pippurilla ja rosmariinilla. Peitä kelmulla ja anna maustua jääkaapissa puolen tunnin ajan. Sekoita kerma ja appelsiinimehu. Kaada kastike kalan päälle. Paista kala 200 asteisessa uunissa 15 minuutin ajana. Tarjoa riisin tai quinoan kanssa.

Resepti: NAMI-NAMI 23.7.2005

ENSI KERRALLA
Appelsiini ja rosmariini antoivat pirteän pehmeän säväyksen kalaan, jonka kaverina oli tarjolla puikulaa. Riisi voisi olla parempi vaihtoehto ettei koko ruoka olisi niin pehmeän tuntuista suussa. Suolan määrän voi puolittaa. Koska arvelin kastikkeen olevan makoisaa, laitoin sekä kermaa että mehua 2 desin verran. Kastike juoksettui hieman ja kypsyminen kesti kauemmin. Kokeile ensi kerralla alkuperäisen ohjeen mukaan kaksi desiä kermaa ja kaksi ruokalusikallista appelsiinimehua. Tai tarkemmin ajatellen, ehkä kerman voisi jättää kokonaan pois?

Persilja-valkosipulimaustevoi

2 valkosipulinkynttä
4 rkl tuoretta lehtipersiljaa
100 g voita
½ tl Maldon-suolaa
½ tl mustapippuria

Kuori ja silppua valkosipuli. Silppua persilja. Sekoita kaikki aineet huolella. Kääri maustevoi rullalle voipaperiin ja anna sen kovettua jääkaapissa. Maustevoi säilyy jääkaapissa kaksi viikkoa tai pakastimessa kuukauden.

Resepti: Three Many Cooks 23.7.2010

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

VILKAISE MYÖS
TasteSpotting The Blog 1.12.2010 - paahda valkosipuli
Janoinen persilja 23.10.2011 - sitruuna ja persilja
Hunter Angler Gardener Cook 8.2.2008 - sitruuna ja persilja
Siskot kokkaa 30.7.2012
The Pioneer Woman 22.8.2012
Herkkusuun lautasella 9.9.2012
Sauvajyvänen 1.4.2013

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Keltainen kana

Appelsiini tuo broileriin mukavasti makua ja sahrami keltaista väriä.

1 broileri tai 3 rintaleikettä

MARINADI
⅛ tl sahramia
2 appelsiinia
3 rkl oliiviöljyä
2 tl timjamia
½ tl Maldon-suolaa
½ tl mustapippuria

Keitä ruokalusikallinen vettä kattilassa. Lisää sahrami kattilaan ja anna sen hautua vedessä hetken aikaa. Raasta appelsiinit. Sekoita öljy, sahramiliemi, appelsiinin kuori ja mausteet marinadiksi. Sekoita marinadi ja broileri paistopuistissa. Anna maustua yön yli.

Resepti: Weber

ENSI KERRALLA
Broileri sai marinadista upean värin, mutta appelsiinin kuori maistui hieman pistävästi. Ensi kerralla pesen appelsiinit huolellisemmin lämpimän veden alla. Ehkä marinadiin voisi lisätä hunajaa? Tai joku toinen resepti appelsiinimarinadille?

VILKAISE MYÖS
Steamy Kitchen 26.2.2008
NAMI-NAMI 8.11.2012

Balsamicomansikat

Balsamico korostaa mansikan makua ja mascarpone.... aaah. Jälkiruoan voi valmistaa etukäteen ja taikoa esiin sopivalla hetkellä.

1 sitruuna
1 kg mansikoita
2½ dl kuohukermaa
500 g ricottaa
225 g mascarponejuustoa
1½ dl sokeria
4 rkl balsamiviinietikkaa

Raasta sitruunan kuori. Sitruunamehua ei tällä kertaa tarvita. Siisti mansikat ja leikkaa ne palasiksi. Vaahdota kerma. Sekoita ricotta, mascarpone, desin verran sokeria ja sitruunan kuori. Vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kermavaahto ja ricotta-mascarponevaahto. Älä enää vatkaa. Anna vaahdon viilentyä jääkaapissa parin tunnin ajan.

Puoli tuntia ennen tarjoamista sekoita mansikat, puoli desiä sokeria ja balsamico. Älä anna mansikoiden marinoitua puolta tuntia kauempaa, sillä mansikat alkavat kypsyä balsamicomarinadissa. Laita mansikat annosmaljoihin ja lusikoi päälle mascarpone-vaahtoa.

Resepti: Simply Recipes 22.7.2007 ja Biba Caggiano

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

VILKAISE MYÖS
Anne's Food 15.6.2006
The Perfect Pantry 2.1.2007
HS Ruokatorstai 28.5.2013 ja 28.5.2013

torstai 21. heinäkuuta 2011

Bobin ja Andyn piirakka

1 annos piirakkataikinaa
3 kananmunaa
5 dl täysmaitoa
2½ dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
2 tl kanelia
½ tl Maldon-suolaa

Laita uuni lämpenemään 160 asteeseen ja nosta uuniritilä alimmalle tasolle. Riko kananmunat kulhoon. Voitele piirakkapohja kananmunan valkuaisella. Sekoita kananmunat hyvin ja lisää sitten maito. Sekoita sokeri, jauhot, kaneli ja suola toisessa kulhossa. Sekoita maitoseos ja kuivat aineet keskenään. Nosta piirakkapohja uuniritilälle ja kaada täyte piirakkavuokaan. Paista 50 minuutin ajan kunnes täyte on hyytynyt ja piirakan pinta saanut kultaisenruskean sävyn. Tarjoa kylmänä tai huoneenlämpöisenä.

Resepti: Three Many Cooks 21.7.2010 ja 21.7.2010

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

VILKAISE MYÖS
101 Cookbooks 30.9.2011
Kivistössä 14.6.2014

Paistettua mangoldia ja valkosipulia

15-20 suurta mangoldin lehteä
1 salottisipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä

Huuhtele, valuta ja suikaloi mangoldi. Kuori ja silppua sipuli sekä valkosipuli. Kuullota sipuli ja valkosipuli pannulla öljyssä. Lisää mangoldi pannulle ja sekoita. Kypsennä parin minuutin ajan. Tarjoa heti.

Resepti: Anna Bergenströmin Joka kokin keittokirja (1997)

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Tilliliemessä keitetty lohi

1 salottisipuli
1 dl kuivaa valkoviiniä
1 dl vettä
3 oksaa tuoretta tilliä
1 oksa tuoretta persiljaa
½ kg lohifileetä
⅛ tl mustapippuria

Kuori ja silppua sipuli. Kiehauta viini, vesi, yrtit ja sipuli isossa pannussa. Laita lohifileet kuumaan veteen nahkapuoli alaspäin. Keitä hiljaisella tulella 5 minuutin ajan tai kunnes kala on kypsää. Älä anna kalan kiehua ylikypsäksi. Mausta kala mustapippurilla.

Resepti: Simply Recipes 19.7.2007

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Kesäkeitto

Mitä olisi kesä ilman kesäkeittoa. Raaka-aineissa ei ainakaan ole mitään vikaa: vastakypsyneitä kasviksia, perunaa, kukkakaalia, porkkanaa ja herneitä parhaimmillaan.

½ kg perunoita
300 g porkkanoita
1 pieni kukkakaali
2 kevätsipulia varsineen
10 dl tuoreita herneenpalkoja
15 dl maitoa
1 rkl Maldon-suolaa
⅛ tl valkopippuria
3 rkl voita
1 rkl lehtipersiljaa

Huuhtele ja paloittele perunat, porkkanat, kukkakaali ja sipulit. Riivi herneet. Keitä perunat puolikypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Valuta. Lisää maito, porkkanat, kukkakaali ja sipuli. Kypsennä 10 minuutin ajan. Lisää herneet ja keitä vielä hetken ajan. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Lisää pinnalle voita ja silputtua persiljaa.

Vinkki: Kotona 18.7.2009

ENSI KERRALLA
Resepti on vielä kokeilematta...

VILKAISE MYÖS
Glorian Ruoka & Viini 4/2010
Avaruusasema 7.7.2010
Fakta & Farfalle 28.7.2010
Uusi Musta 29.7.2010
2h+k 29.5.2010
Isoäidin reseptillä 25.6.2011
Pumpkin Jam 3.7.2011
Unelias kokki 11.7.2011
Kulinaarimuruja 29.7.2011
Herkkusuun lautasella 4.8.2012
Kaikki mitä rakastin 6.7.2013
isoäidin reseptillä 8.4.2014